Slide

Yritysesittely

Monetra Pohjois-Savo Oy on yksi Monetra-konsernin neljästä alueyhtiöstä. Toimipaikkamme sijaitsevat Tulliportinkadulla ja Puijonlaaksontiellä Kuopiossa. Toimitusjohtajanamme toimii Satu Keskitalo-Makkonen. Yhtiö aloitti toimintansa kesällä 2018 ja vuoden 2019 alusta muodosti uuden noin 90 hengen asiantuntijaorganisaation.

Yrityksemme palveluvalikoimaan kuuluvat talous- ja palkkahallinnonpalvelut sekä tietosuojapalvelut. Kehitämme palveluja yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Toimintamme perustuu vahvaan kumppanuuteen, asiakaslähtöisyyteen ja asiantuntijuuteen, ja sen tavoitteena on taata kilpailukykyinen hinta-laatusuhde nyt ja tulevaisuudessa.

Olemme asiakkaidemme omistama yhtiö. Asiakkainamme ovat mm. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Kuopion kaupunki, Siilinjärven kunta, Servica Oy ja Pohjois-Savon liitto. Tällä hetkellä käsittelemme kuukausittain noin 15 800 palkkalaskelmaa, 60 500 myyntilaskua ja 20 000 ostolaskua.