Slide

Ajankohtaista

tammikuu 31, 2022

Monetra Tulkkipalvelusta suurin kotimainen tulkkausalan toimija

Turun seudun tulkkikeskus liittyy Monetra Tulkkipalveluun helmikuussa 2022. Tämän liikkeenluovutuksen myötä Monetra Tulkkipalvelusta tulee suurin suomalainen tulkkausalan toimija. Monetra Tulkkipalvelu toimii Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella, Kuopiossa ja Turussa. Turkuun laajentumisen myötä Monetra Tulkkipalvelussa työskentelee kaikkiaan 60 kuukausipalkkaista työntekijää. Lisäksi käytettävissä on lähes 400 asioimistulkkauksen ja kääntämisen ammattilaista. Turun seudun tulkkikeskus on aloittanut toimintansa vuonna 1994.

Tulkkipalvelulla on tärkeä yhteiskunnallinen rooli  

Monetra Tulkkipalvelun kielivalikoimaan kuuluu jatkossa noin 80 eri kieltä. Tulkkaustuntimäärän vuosiennuste on noin 120 000 tuntia. Käännössivumääräennuste 20 000 sivua vuodessa. Tulkkaus- ja käännöspalveluiden merkitys yhteiskunnassamme on kasvanut, sillä eri kieliryhmiä edustavia ihmisiä on saapunut maahamme lisää. Kuntien tulee huolehtia, että mm. viranomaispalveluita täytyy olla saatavilla myös muilla kuin virallisilla kielillä. Tulkkipalvelu on viranomaisille ja muille palvelun käyttäjille työkalu, jotta kommunikaatio sujuu oikeusturvan mukaisesti. Tulkkipalvelun suurimmat asiakasryhmät ovat erikoissairaanhoito ja sosiaali- ja terveyspalvelut.

 

Lisätiedot
Tulkkipalvelun johtaja
Titta Heikkinen
puh. 044 703 1855
titta.heikkinen@monetra.fi