Slide

Sari: Mielenkiintoisia mahdollisuuksia

“Täällä huomioidaan ihmisen kyvykkyydet ja osaamiset”

Palkkasihteeri-pääkäyttäjänä työskentelevän Sari Holopaisen tehtäviin kuuluu käytännössä kaikki, mitä työsuhteessa tapahtuu aina sen alusta loppuun saakka. Hän toimii myös työsuojeluvaltuutettuna. Holopainen arvostaa Monetrassa erityisesti sitä, kuinka ihmisten kyvykkyydet otetaan huomioon ja annetaan mahdollisuuksia erilaisiin tehtäviin. 

Monetra on kuntaomisteinen yritys, joka tuottaa asiakkailleen taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon palveluita.

– Käsittelen työssäni palvelusuhteita, vuosilomia, poissaoloja ja toki sitten sitä palkkaa, joka on se olennainen osa, Holopainen kertoo.

– Kyllähän se työ on todella merkityksellistä. Homma pitää osata tehdä oikein ja ajallaan, jotta asiakas on tyytyväinen ja saa sen palkan, mikä hänelle kuuluu, Holopainen painottaa.

Mielenkiintoisia mahdollisuuksia

Holopainen aloitti Monetralla vuoden 2019 alussa. Hän aloitti ensin palkkasihteerinä ja siirtyi sitten palkkasihteeri-pääkäyttäjäksi. Vaikka ura ei ole vielä kovin pitkä, on matka ollut Holopainen mielestä hyvin mielenkiintoinen.

– Aloitin työsuojeluvaltuutettuna keväällä. Se on ollut minulle suuri mielenkiinnon kohde. Pääsen kiinnittämään huomiota ja vaikuttamaan yleisesti ergonomiaan ja työhyvinvointiin täällä Monetralla, Holopainen iloitsee.

– Syksyn mittaan siirryin palkkasihteeri-pääkäyttäjäksi. Tulevaisuudessa tulen tekemään mahdollisesti myös asiakkuuksien hoitoa. Montaa asiaa sitä on tässä jo ehtinyt tekemään, vaikka ei kovin pitkään ole töissä ollutkaan, Holopainen summaa.

Vuorovaikutus on avointa

Se, että Monetra on joka päivä hyvä paikka tehdä töitä, vaatii Holopaisen mukaan toimivaa vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Asioita kehitetään yhdessä ja jokaisen täytyy uskaltaa sanoa, mitä mieltä oikeasti on.

– Kaikki osallistuvat. Asioista puhuminen esimerkiksi esimiehelle, työsuojeluvaltuutetulle tai ihan kenelle tahansa, on matalan kynnyksen takana, Holopainen painottaa.

Erityistä kiitosta Holopaiselta saavat hänen esimiehensä sekä yleisesti Monetran palautekulttuuri. Monetralla työntekijä saa työstään jatkuvaa palautetta ja myös kiitosta tekemästään hyvästä työstä.

– Haluaisin suositella Monetraa juuri siksi, että täällä on mahdollisuuksia. Täällä huomioidaan ihmisen kyvykkyydet ja osaamiset ja annetaan mahdollisuuksia niiden mukaan. Jos uusia mahdollisuuksia kaipaa, niin niitä kyllä löytyy, Holopainen toteaa.