Slide
kesäkuu 20, 2019

Etsimme taloushallinnon asiantuntijaa Kainuuseen

Me tunnemme Suomen – sinä Kainuun? Haemme Monetra Oulu Oy:lle taloushallinnon ASIANTUNTIJAA toimimaan erityisesti kainuulaisten asiakkaidemme kanssa. Työtehtävä ei ole paikkasidonnainen, joten tarjoamme joustavia työntekomahdollisuuksia, suosimme etätyötä ja mahdollistamme työskentelyn eri toimipaikoissamme.

Kyseessä on mielenkiintoinen ja vastuullinen tehtävä, jossa pääset näyttämään ja kehittämään osaamistasi kasvavan organisaation mukana. Asiantuntijan tehtäväkenttään sisältyvät taloushallinnon asiantuntijan sekä kirjanpidon tehtävät laaja-alaisesti. Työ käsittää niin kirjanpitoon, tilinpäätöksiin, viranomaisraportointiin kuin verotukseenkin liittyviä tehtäviä. Lisäksi työnkuvaan kuuluvat vahvasti tulevaisuuden taloushallinnon asiantuntijan tehtävät, kuten talousarvion ja budjetin laadinta, liiketoiminnan seuranta ja raportointi sekä taloudellisten tietojen analysointi ja esittäminen.

Edellytämme tehtävään soveltuvaa korkeakoulu- tai opistoasteen tutkintoa sekä aikaisempaa työkokemusta vaativista taloushallinnon ja kirjanpidon tehtävistä – myös konsernitilinpäätöksestä. Eduksi luetaan KLT- tutkinto tai valmius suorittaa kyseinen tutkinto. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää verolainsäädännön ja yhtiöoikeuden tuntemusta, taloushallinnon ja laskentatoimen kattavaa hallintaa, kykyä ymmärtää asiakasyrityksen toiminnan ja taloudellisten lukujen välinen yhteys sekä taitoa tulkita ja esittää taloudellinen tieto oikein ja selkeästi.

Me monetralaiset olemme rohkeita asiantuntijoita ja vastuullisia kumppaneita niin toisillemme kuin asiakkaillemmekin. Tehtävässä tarvitaan tarkkuutta, joustavuutta, paineensietokykyä, ongelmanratkaisukykyä, positiivista asennetta, hyviä asiakaspalvelu- ja tiimityötaitoja, projektiosaamista ja kykyä analyyttiseen ajatteluun. Etsimme jatkuvasti uusia toimintatapoja tehdä asiat paremmin ja siksi odotamme myös sinulta halua kehittää työtäsi ja kehittyä työssäsi.

Monetralaisena saat monenlaisia etuja: käytössäsi ovat liikunta- ja kulttuurietu, pitkät lomat, kattavat työterveyspalvelut, lounas- ja kahvietu, työkierto, korkea asiakastyytyväisyys, joustava työaika, monipuolinen ja ammatillisen kehittymisen mahdollistava koulutustarjonta sekä yleisesti kouluttautumiseen ja itsensä kehittämiseen kannustava kulttuuri. Meillä urapolut avautuvat paitsi taitojen syventämisen myös niiden laajentamisen kautta, avainasemassa on oma kiinnostuksesi kehittyä! Huolehdimme yhdessä siitä, että Monetra on hyvä paikka tehdä työtä, joka päivä. Työnantajana olemme reilu ja mutkaton – noudatamme organisaatiossamme AVAINTES:iä.

Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä, joten toimi nopeasti! Voit täyttää sähköisen hakemuksen kohdasta “Hae työpaikkaa”. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista täyttää sähköisesti, toimita kirjallinen hakemus osoitteeseen Monetra Oy / Rekrytointipalvelut, Nuottasaarentie 5, 90400 Oulu. Hakemukset on toimitettava 16.8.2019 klo 15:00 mennessä.

HAE TYÖPAIKKAA

Lisätietoja tehtävästä antavat:
palveluesimies Lea Huusko-Huhtala, p. 044 7030 740 (14.6.–20.6.) ja
palvelupäällikkö Piia Pöyliö, p. 050 461 7629 (20.6.–16.8.)
sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@monetra.fi